24.4.2017 |
Telakkaranta

Kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee kokouksessaan tiistaina 25.4. esitystä muutokseksi Telakkarannan asemakaavaan. Muutos koskee Munkkisaarenkadun ja Telakkakadun kulmassa sijaitsevaa konepajahallia sekä sen lähiympäristöä. Konepajahallia oli aikaisemmin kaavailtu Elävän musiikin yhdistys ELMU ry:n, mutta tämä suunnitelma kariutui lähinnä korkeisiin kustannuksiin.
Kaavaselostuksessa Konepajahallista sanotaan:
Rakennus suunnitellaan yksityisiksi tai julkisiksi palvelutiloiksi kulttuuri-, liikunta- ja vapaa-ajan toimintaa varten. Lisäksi rakennukseen saa sijoittaa myymälä-, kahvila-, ravintola-, toimisto-, opetus-, kokoontumis- ja ympäristöhäiriötä aiheuttamattomia teollisuustiloja. Konepajan ensimmäisen kerroksen tulee avautua Hietalahdenlaiturille telakka-altaan puolelle, jonne tulee suunnitella yleisölle avoimia asiakaspalvelutiloja. Korttelialueelle ei saa sijoittaa päivittäistavarakauppaa. Ulko- ja sisätilojen korjaus- ja muutostyöt eivät saa heikentää rakennuksen kaupunkikuvallista, rakennustaiteellista ja teollisuushistoriallista arvoa.
Kaavamuutosalue käsittää myös historiallisen telakka-altaan, jonka hallinta siirtyi jokin aika sitten Arctechin telakalta kaupungille. Altaassa voi harjoittaa pienimuotoista telakkatoimintaa tai sen voi täyttää vedellä. Jälkimmäisessä tapauksessa mahdollistetaan ”Helsingin merellisestä historiasta kertovien alusten kiinnittyminen” altaan reunaan. Aluksiin voi sijoittaa museo- tai kahvilatoimintaa.
Kaavamuutos käsittää myös Munkkisaarenkatuun rajautuvan korttelin konepajahallin lounaispuolella. Sinne kaava mahdollistaa myös yhden uuden rakennuksen purettavan tilalle:
Munkkisaarenkadun varrella sijaitseva entinen telakkakonttori on suojeltu merkinnällä sr-3. Ulko- ja sisätilojen korjaus- ja muutostyöt eivät saa heikentää rakennuksen kaupunkikuvallista ja rakennustaiteellista arvoa. Telakkakonttorin länsipuolelle purettavan muuntamorakennuksen paikalle Munkkisaarenkadun varrelle voidaan sijoittaa uusi kolmikerroksinen rakennus. Rakennukset suunnitellaan yksityisiksi tai julkisiksi palvelutiloiksi kulttuuri-, liikunta- ja vapaa-ajan toimintaa varten. Lisäksi rakennuksiin saa sijoittaa myymälä-, kahvila-, ravintola-, toimisto-, opetus-, kokoontumis- ja ympäristöhäiriötä aiheuttamattomia teollisuustiloja.
Lisäksi kaavassa edellytetään porrasyhteyden rakentamista Munkkisaarenkadun ja Hietalahdenlaiturin välille.
4.6.2015 |
Eiranranta, Telakkaranta
Hietalahdenrantaan, Telakkakadulle ja Eiranrantaan laaditaan liikennesuunnitelmaa raitiotien rakentamiseksi. HSL:n laatiman raitioliikenteen linjastosuunnitelman mukaan linjan 6 reitti kulkee tulevaisuudessa Bulevardilta Hietalahdenrannan, Telakkakadun ja Eiranrannan kautta Hernesaareen.
Tutustu suunnitelmaan ja osallistu keskusteluun kaupunkisuunnitteluviraston sivuilla.
Raitiotielle on suunniteltu oma kaistansa katujen keskelle. Pysäkit tulisivat Telakanpuistikon kohdalle ja Hernesaarenkadun risteyksen eteläpuolelle. Lisäksi Bulevardille, Hietalahdentorin laidalle sijoittuisi uusi pysäkki Hernesaaren suunnan raitiovaunuille.
Lue koko artikkeli »
9.12.2013 |
Telakkaranta

Äskettäin Punavuoreksi muuttuneen ja edelleen Munkkisaaren vieressä sijaitsevan Telakkarannan asemakaava on ollut viime viikosta pöydällä. Kaava palaa käsittelyyn kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoukseen huomenna tiistaina 10.12.
Osa lähiseudun asukkaista on ollut huolissaan korkeasta rakentamisesta. Esimerkiksi Eteläiset kaupunginosat ry pitää kannanotossaan Telakkarannan suunnitelmia liian massiivisina niin rakennusten kuin liikennejärjestelyidenkin osalta.
Keskustelua on herättänyt muun muassa Telakkakadun ja Munkkisaarenkadun kulmassa sijaitsevan konepajahallin kohtalo.
Lue koko artikkeli »
16.7.2013 |
Tapahtumat, Telakkaranta

Suurten purjelaivojen Tall Ships Races -tapahtuma alkaa huomenna keskiviikkona 17.7. ja kestää lauantaihin. Osa laivoista on jo tullut perille Hietalahteen. Tapahtuma-alue yltää Jätkäsaaresta Sillilaiturin kautta Hietalahdentorille ja edelleen Telakkarantaan. Osa laituripaikoista on telakan alueella.
Alueen asukkaita kiinnostaa varmasti myös Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston ja Skanskan pystyttämä Telakkaranta: historia ja tulevaisuus -näyttely. Se on avoinna Tall Ships Races -tapahtuman yhteydessä päivittäin klo 10–17.
Lue koko artikkeli »
14.8.2012 |
Telakkaranta

Kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee kokouksessaan tänään Telakkarannan asemakaavaa. Yhtenä esityksenä muiden joukossa on, että Telakkaranta siirrettäisiin Länsisataman kaupunginosasta (Munkkisaaren osa-alue) osaksi Punavuoren kaupunginosaa.
Esitystekstissä sanotaan:
Punavuoriseura ry on kaavan valmistelun aikana esittänyt Telakkarannan alueen liittämistä Punavuoren kaupunginosaan. Alue on maantieteellisesti ja historiallisesti osa Punavuorta ja kuuluu myös luontevasti Punavuoren lähipalvelualueeseen, joten kaupunginosan rajan muutos on katsottu tarkoituksenmukaiseksi tehdä tämän asemakaavamuutoksen yhteydessä.
Lue koko artikkeli »
3.7.2012 |
Munkkisaari, Telakkaranta

Munkkisaarenkadun, Telakkakadun ja Tehtaankadun risteyksen keskeneräisyys on häirinnyt alueen asukkaita jo pitkään. Risteyksiin tulevista liikennevaloista on ollut puhetta jo ainakin syksystä 2009, mutta valoja ei vain kuulu. Tyhjät tolpatkin ovat olleet odottamassa jo varmaan vuoden päivät elleivät kauemminkin.
Risteyksen valmistumista on haitannut Munkkisaarenkadun ja Telakkakadun kulmassa ollut rakennustyömaa, jossa vanhaan toimistotaloon on remontoitu asuntoja. Se remontti alkaa näyttää jo aika valmiilta. Niinpä kaupungin puolesta on lupailtukin, että liikennevalot valmistuisivat tämän kesän aikana.
Lue koko artikkeli »
18.4.2012 |
Telakkaranta

Kaupunkisuunnitteluvirasto on päivittänyt Telakkarannan suunnitelmia saadun palautteen perusteella. Rakentamisen määrää on vähennetty ja rantaan laiturin puolelle on jätetty enemmän vapaata tilaa. Myös joitakin toiminnallisia muutoksia on tehty.
Lue koko artikkeli »
18.10.2011 |
Telakkaranta
Munkkisaaren kupeessa sijaitsevan Telakanrannan alueen asemakaavoitus on meneillään. Kaavaluonnos on ollut nähtävänä ja osallisten arvioitavana 19.9.–7.10.
Kaavan ohjeistuksena on, että alueen vanhat 1800-luvun ja 1900-luvun alun punatiilirakennukset säilytetään ja niihin suunnitellaan kulttuuri-, liike- ja toimitiloja. Alueelle on tulossa lisäksi tulossa asuinrakennuksia ja hotelli.
Varsinainen ranta-alue suunnitellaan julkiseksi laituriksi. Laiturialueelle on tulossa erilaisia palveluita.
Lue koko artikkeli »
11.9.2011 |
Hernesaari, Tapahtumat, Telakkaranta

Open House Helsinki -tapahtuma avaa jälleen tänä syksynä ovia sellaisiin tiloihin, joihin normaalisti ei pääse tutustumaan. Ohjattuja kierroksia järjestetään torstaista sunnuntaihin 15.–18.9.
Munkkisaari on mukana Open House Helsingin tarjonnassa kahdella kohteella. Torstaina pääsee tutustumaan Fordin taloon Hernesaaressa, sunnuntaina taas Nosturiin ja Rööperinrantaan.
Lue koko artikkeli »
20.5.2011 |
Eiranranta, Munkkisaari, Telakkaranta

Telakkakadun ja ratakuilun tulevaisuuden suhteen on niin väliaikaisia kuin pysyvämmiksikin tarkoitettuja suunnitelmia. Tilapäiset suunnitelmat on jo valtaosin toteutettukin. Telakkakadun, Munkkisaarenkadun ja Tehtaankadun risteykseen rakennettaviksi päätetyt liikennevalot tosin vielä uupuvat.
Pidemmän tähtäimen suunnitelmissa on vetää Telakkakatu Hietalahdenrannasta Eiranrantaan leveänä kaksiajoväyläisenä bulevardina, jonka keskellä olisivat raitiovaunukiskot. Katu kulkisi tällöin entisen ratakuilun molemmin puolin.
Lue koko artikkeli »
29.11.2010 |
Telakkaranta

Design Telakka -arkkitehtuurikilpailun kilpailutyöt ovat nyt nähtävillä. Kilpailu koski Munkkisaaressa sijaitsevaa ns. Telakkarannan aluetta meren ja Telakkakadun välissä ulottuen Munkkisaarenkadun ja Telakkakadun kulmasta Nosturille.
Lue koko artikkeli »
24.8.2010 |
Tapahtumat, Telakkaranta

Open House Helsinki -tapahtumassa järjestetään kaupunkilaisille ja muillekin mahdollisuus päästä vierailemaan monissa sellaisissa paikoissa, jotka yleensä ovat ulkopuolisilta suljettuja. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään 2.–4.9.
Yksi tämänvuotisista kohteista on Munkkisaaren kupeessa sijaitseva Telakkarannan alue Telakkakadun länsipuolella, Nosturin ja Munkkisaarenkadun välissä. Vanhat punatiilirakennukset ovat aikaisemmin olleet Hietahden telakan käytössä. Nyt käynnissä on suunnittelu alueen tulevasta käytöstä.
Lue koko artikkeli »
25.3.2010 |
Telakkaranta

Telakkarannan alueen suunnitteluohjelma on menossa lautakuntakäsittelyyn huhtikuussa. Ohjelman avulla luodaan suuntaviivoja alueen tarkemmalle suunnittelulle.
Suunnittelualue sijaitsee Telakkakadun ja STX:n telakan sekä Hietalahden vesialueen välissä. Pohjoisessa se alkaa Hietalahden altaalta ja jatkuu etelässä Munkkisaarenkadulle asti (ks. kartta alla).
Telakkarannan alueelle kaavaillaan asunto-, liiketila- ja toimistorakentamista. Alueella sijaitsevat vanhat rakennukset, kuten Munkkisaarenkadun ja Telakkakadun kulmassa sijaitseva punatiilinen konepajahalli, on kuitenkin tarkoitus säilyttää. Säilytettäviin rakennuksiin tulisi toimisto-, liike- ja kulttuuritiloja.
Lue koko artikkeli »
4.7.2008 |
Munkkisaari, Telakkaranta

Länsisatamasta Munkkisaareen johtava Helsingin satamaradan osuus puretaan tänä kesänä. Purkutyöt ovat jo täydessä käynnissä, kuten oheisesta Hietalahden altaan kulmilla otetusta näkyy. Aiheita-blogissa on äskeittäin otettuja valokuvia radan purettavasta osuudesta. Satamaradan historiasta ja vanhoista linjauksista on lisää tietoa Seisake.netin sivuilla.