Uudet sivut osoitteessa: hernesaariseura.fi

Telakkarannan kaava lautakunnassa huomenna

Telakkaranta, asemapiirros

Äskettäin Punavuoreksi muuttuneen ja edelleen Munkkisaaren vieressä sijaitsevan Telakkarannan asemakaava on ollut viime viikosta pöydällä. Kaava palaa käsittelyyn kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoukseen huomenna tiistaina 10.12.

Osa lähiseudun asukkaista on ollut huolissaan korkeasta rakentamisesta. Esimerkiksi Eteläiset kaupunginosat ry pitää kannanotossaan Telakkarannan suunnitelmia liian massiivisina niin rakennusten kuin liikennejärjestelyidenkin osalta.

Keskustelua on herättänyt muun muassa Telakkakadun ja Munkkisaarenkadun kulmassa sijaitsevan konepajahallin kohtalo.

Entistä telakan konepajaa on tähän asti kaavailtu Nosturista muuttamaan joutuvan Elävän musiikin yhdistys Elmu ry:n käyttöön. Tilan muuntaminen Elmun käyttöön konserttisaliksi ja muiksi tiloiksi on kuitenkin osoittanut odottamattoman kalliiksi. Monet pitävät 25 miljoonan euron hintalappua turhan korkeana. Kaavaa onkin konepajahallin osalta ehdotettu väljennettävän siten, että muukin kuin kulttuurikäyttö olisi mahdollista.

Kuva: Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto / Lundgaard & Tranberg Arkitekter.

 

Keskustelu

Yhteensä 4 kommenttia ja/tai paluuviitettä kirjoitukseen “Telakkarannan kaava lautakunnassa huomenna”

  1. Niko Lipsanen 13.12.2013 klo 17:46:

    Konepajahallin osalta lautakunta päätti, että käyttö rajataan vain kulttuuritarkoituksiin.

  2. Tedi 28.10.2016 klo 22:02:

    Tietääkö joku missä mennään Telakkarannan kanssa? Kaava hyväksyttiin keväällä, mutta milloin voidaan olettaa että rakennustyöt alkavat?

  3. Niko Lipsanen 29.10.2016 klo 23:26:

    Telakkakadun rakentaminen on ajoitettu vuosille 2017–2018. Se liittyy Telakkarannan rakentamiseen, mutta en ole varma, alkaako alueen rakentaminen jo rinnan katutöiden kanssa.

  4. Tedi 2.11.2016 klo 15:54:

    Kiitos Niko, seurataan tilannetta.

MUHEIRA.FI

  • Muheira.fi oli Munkkisaari-Hernesaari-Seura ry:n ylläpitämä kaupunginosasivusto. Näillä sivuilla on sivuston arkisto vuosilta 2006–2017. Kirjoitusten kommentointi on poistettu käytöstä.
  • Asukasyhdistyksen nimi on nykyisin Hernesaari-seura ry ja sen uudet sivut ovat osoitteessa:
  • hernesaariseura.fi