Munkkisaarenkadun itäpäässä jalankulku on vilkkaan liikenteen ja työmaiden takia vaikeaa etenkin lasten tai koirien kanssa, mutta myös muuten. Pyörätuolilla liikkuvien kannattaa varmaankin suosiolla kiertää korttelin ympäri.
Munkkisaarenkadun perusongelma on se, että katu on kapea kuilu, jossa on jalkakäytävä vain toisella puolella. Lisäksi kadun itäpäässä on rinne. Nyt YIT:n työmaa tukkii sen ainoankin jalkakäytävän juuri rinteen kohdalla, ja kävelijöiden on kierrettävä vastapuolisen bussipysäkin kautta väliaikaiselle, kapealle ja heikosti ylläpidetylle jalankulkureitille (kuvassa yllä vasemmalla).
Työmaan liikenteen lisäksi kapealle katuosuudelle joutuvat ahtautumaan myös kahden bussilinjan (14B, 16) linja-autot. Myös osa Hernesaaren teollisuus- ja varastoalueille suuntautuvasta raskaasta liikenteestä ja lumenkuljetusautoista käyttää Munkkisaarenkatua, vaikka tarjolla olisi myös vaihtoehtoinen ja väljempi reitti Telakkakadun ja Eiranrannan kautta. Lunta kuljettavat kuorma-autot ajavat myös yöaikaan ja piinaavaat asukkaita metelillään.
Työmaat eivät myöskään ole lähiaikoina ole loppumassa. YIT:n talotyömaa kestää ensi vuoteen. Telakkakadun risteykseen on tulossa liikennevalotyömaa, joka tosin valmistuttuaan saattaa jonkin verran auttaa tilannetta.
Vähän pidemmällä tulevaisuudessa alkaa Telakkarannan alueen rakentaminen kadun toisella puolella. Silloin toivottavasti saadaan purettua ainakin osa Munkkisaarenkatua reunustavasta muurista ja jalkakäytävä myös kadun toiselle puolelle.
Nykyinen tilanne on kuitenkin kestämätön kadun varrella asuville. Kapealla ja liukkaalla kadunreunuksella kulkeminen raskaan liikenteen ja työmaiden seassa on vaarallista etenkin lapsille. Tilannetta olisi helpotettava jollakin tavoin. Esimerkiksi kadun muuttaminen väliaikaisesti yksisuuntaiseksi mahdollistaisi jalankulkureitin leventämisen.
Kuvissa yllä ja alla Munkkisaarenkadun itäpää, jossa näkyy YIT:n rakennustyömaa ja ylemmässä kuvassa myös Munkkisaarenkadun, Telakkakadun ja Tehtaankadun risteys.