Uudet sivut osoitteessa: hernesaariseura.fi

Mitä haluaisit tehdä rannassa kesällä?

Hernesaarenranta 05/2009

Kuten edellisessä artikkelissa kerrottiin, niin Hernesaaren itäranta vapautuu kevään kuluessa taas asukkaiden käyttöön koko pituudeltaan. Puolet rannasta vienyt kaupungin rakennustarvikevarikko on jo poistunut alueelta, ja keväämmällä puretaan rantaan kulun estävät aidat.

Se, millaiseksi ranta pidemmällä tähtäimellä muodostuu, riippuu Hernesaaren kaavoituksesta. Kestää kuitenkin vielä vuosia, ennen kuin alue muokataan lopulliseen asuunsa. Näin hienolla paikalla sijaitsevaa rantaa ei silti haluta jättää puolikäyttöiseksi kaavaa odoteltaessa, vaan paikalle halutaan asukkaita ja matkailijoita palvelevaa toimintaa jo tulevaksi kesäksi.

Kaupunki on avannut Uutta Helsinkiä -sivustolle keskustelualueen, jossa asukkaat ja muut rannan käyttäjät voivat esittää ehdotuksiaan kalusteisiin ja rakennelmiin, ympäristötaiteeseen, palveluihin, tapahtumiin liittyen – tai mitä toiveita kenelläkin rannan suhteen onkaan.

Keskustelu on avattu eilen, ja se on auki 9.4. asti. Sen jälkeen saadut ehdotukset käsitellään ja siirretään kaupungin eri hallintokuntien arvioitaviksi.

Ehdotuksia voi mennä esittämään myös lauantaina 27.3. klo 13–16 näyttely- ja infokeskus Laiturilla järjestettävään avoimien ovien työpajaan. Laituri sijaitsee Narinkkatorin laidalla entisen linja-autoaseman tiloissa.

Esityksissä ei tarvitse rajoittua vain kesäaikaan, vaan myös syys- ja talviaikaista käyttöä voi ideoida.

Oheinen kuva Hernesaaren itärannasta on otettu 8.5.2009.

 

 

MUHEIRA.FI

  • Muheira.fi oli Munkkisaari-Hernesaari-Seura ry:n ylläpitämä kaupunginosasivusto. Näillä sivuilla on sivuston arkisto vuosilta 2006–2017. Kirjoitusten kommentointi on poistettu käytöstä.
  • Asukasyhdistyksen nimi on nykyisin Hernesaari-seura ry ja sen uudet sivut ovat osoitteessa:
  • hernesaariseura.fi