Uudet sivut osoitteessa: hernesaariseura.fi

Diakonissalaitoksen asiakaskunta vakiintumassa

Helsingin Diakonissalaitos

Kevät etenee ja sää lämpenee. Iloisten asioiden ohella se tarkoittaa myös Helsingin Diakonissalaitoksen (HDL) asiakaskunnan suurempaa näkyvyyttä Munkkisaaressa. Samat asiakkaat toki käyvät keskuksessa talvisinkin, mutta ankea sää ei houkuta jäämään alueelle oleilemaan.

Eniten häiriötä alueen asukkaille ovat aiheuttaneet ns. haittoja vähentävän korvaushoidon asiakkaat ja heidän mukana hengaavat kaverinsa. Tilanne on kuitenkin tasoittumaan päin, koska asiakasmäärät eivät toistaiseksi kasva. HDL hävisi viime syksynä alkaneen kilpailutuskierroksen A-klinikkasäätiölle, ja siksi uusia asiakkaita Munkkisaaren yksikköön ei joitakin yksittäisiä tapauksia lukuunottamatta tule.

Korvaushoitoasiakkaita käy Munkkisaaressa päivittäin vajaat 200, joista puolet aamuvuorossa klo 8–10.30 ja toinen puoli iltapäivällä klo 12–14.30. Näinä aikoina asiakkaita saattaa olla isompina joukkoina busseissa ja bussipysäkeillä.

Asiakaskunnan vakiintuminen toivottavasti rauhoittaa tilannetta niin, että häiriöt pysyvät maltillisina myös kesällä. Uutta toiminnassa on nyt se, että asiakkaita valmennetaan vastuuhenkilöiksi. Vastuun kasvamisen toivotaan lisäävän myös vastuullisuutta, kun elämään tulee muutakin toimintaa kuin huumeidenkäyttö. Myös kommunikaatio paranee, sillä samasta vertaisryhmästä tulevat, yhteiset kokemukset jakavat vastuuhenkilöt saavat eri tavalla kontaktin myös ongelmakäyttäytyjiin kuin ammattilaiset tai ulkopuoliset.

Asiakkaita pyritään sitouttamaan myös taiteen ja kulttuurin keinoin. Made in HDL -hankkeessa, jota ollaan tuomassa myös Munkkisaareen, järjestetään verstastoimintaa ja matalan kynnyksen kulttuuririentoja. Samalla annetaan asiakkaille mahdollisuuksia vaikuttaa esimerkiksi toimitilojen estetiikkaan. Tarkoitus on myös luoda yhteyksiä alueen asukkaisiin ja toimijoihin.

Lääkeaineiden kaupankäyntiä, jota mm. MTV3 kävi toissa syksynä Munkkisaaressa kuvaamassa, pyritään estämään antamalla korvaushoitolääkitys valvotusti ja antamalla kotiannoksia asiakkaille, jotka niitä saavat, vain lyhyeksi aikaa. Korvaushoidossa olevien potilaiden lääkityksiä on myös tarkistettu niin, että lähes kaikilta on lopetettu rauhoittavat ns. bentsodiatsepiinilääkkeet, joita yleisesti liikkuu katukaupassa.

Haittoja ehkäisevän korvaushoidon ohella Munkkisaaren yksikössä järjestetään myös kuntouttavaa hoitoa, jonka tarkoituksena on saada opiadiriippuvaiset irti aineista. Toimintaansa jatkaa myös HIV-positiivisten palvelukeskus. Uutena toimintana Munkkisaaressa on aloittanut etsivän nuorisotyön VAMOS-hanke.

Ympäristötyöntekijä, joka kiertää alueella keräämässä neuloja ja ehkäisemässä häiriötilanteita, on vaihtunut (katso yhteystiedot). Ympäristötyöntekijään voi ottaa yhteyttä, jos toimintakeskuksen asiakkaat aiheuttavat häiriötä. Hätätilanteissa on kuitenkin syytä soittaa suoraan yleiseen hätänumeroon 112.

 

 

MUHEIRA.FI

  • Muheira.fi oli Munkkisaari-Hernesaari-Seura ry:n ylläpitämä kaupunginosasivusto. Näillä sivuilla on sivuston arkisto vuosilta 2006–2017. Kirjoitusten kommentointi on poistettu käytöstä.
  • Asukasyhdistyksen nimi on nykyisin Hernesaari-seura ry ja sen uudet sivut ovat osoitteessa:
  • hernesaariseura.fi