Weekend Gallery on pieni ateljee ja taidegalleria Munkkisaarenkadulla. Normaalisti se toimii työtilana, mutta noin pari kertaa vuodessa galleria avaa ovensa lyhyitä, viikonlopun kestäviä näyttelyitä varten. Seuraava tällainen näyttely on perjantaista sunnuntaihin 22.–24. maaliskuuta.
Näyttelyn nimi on yksinkertaisesti ja lyhyesti ”Paintings”. Esillä on galleriassa työskentelevän taiteilijan Eila Leonoffin maalaamia tauluja.
Leonoff kertoo kokeilevansa erilaisia työtapoja ja sekatekniikoita. Niiden avulla hän saa maalauksiin erilaisia pintoja ja ulottuvuutta. Voimakkaista väreistä taas välittyy elämänilo ja voima. Ehkä tauluissa voi nähdä myös jatsin, salsan tai fadon rytmit – muun muassa niitä taiteilija kertoo maalatessaan kuuntelevansa.
Leonoffin taide ei rajoitu maalauksiin. Hän tekee myös veistoksia niin polttosavesta, Carraran marmorista kuin kotimaisesta graniitista ja gabrostakin. Veistosten työstäminen ei kuitenkaan onnistu samoissa tiloissa maalausten kanssa, joten niitä taiteilija ei tee Munkkisaaren ateljeessa. Veistoksia ei myöskään tällä kertaa ole esillä näyttelyssä.
Eila Leonoffin näyttely ”Paintings” on avoinna perjantaina 22.3. klo 18–21, lauantaina 23.3. klo 13–18 ja palmusunnuntaina 24.3. klo 13–17 Weekend Galleryssä (Munkkisaarenkatu 14).
Jos et pääse paikalle näyttelyn aukioloaikoina, voit aina laittaa viestiä taiteilijalle itselleen ja sopia omasta vierailuajasta. Yhteystiedot löytyvät gallerian kotisivuilta www.weekendgallery.fi.