Uudet sivut osoitteessa: hernesaariseura.fi

Hernesaaren helikopterikenttä pysyy kaavassa

Hernesaaren helikopterikenttä ja täyttöniemi

Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta on päättänyt eilisessä kokouksessaan (28.2.12) säilyttää Hernesaaren helikopterikentän Hernesaaren osayleiskaavassa. Lautakunta suhtautuu kuitenkin epäilevästi siihen, kannattaako kenttää sille suunnitellun uuden täyttöniemen kalliin hinnan vuoksi kuitenkaan toteuttaa.

Lautakunta hyväksyi kaavapäätökseen liitetyn ponnen, jossa se ”pitää helikopterikentän taloudellisia toteuttamisedellytyksiä nykytiedon valossa epätodennäköisinä”. Julkisena investointina kenttä ei siten vaikuta kannattavalta. Ponnessa kuitenkin perustellaan varauksen säilyttämistä yleiskaavassa, koska sen suora vaikutus rajoittuu Hernesaaren
eteläkärkeen suunniteltuun merikeskukseen. Varauksen poistaminen ei siten muuttaisi Hernesaaren kaavoituksen kokonaisuutta muilta osin.

Helikopterikentän mahdollisesta toteutuksesta päätetään erikseen.

Kaupunkilautakunta hyväksyi myös toisen ponnen liittyen alueella sijaitseviin viljasiiloihin. Siinä vaaditaan, että alueen jatkosuunnittelun yhteydessä pyritään kaikin keinoin löytämään viljan varastoinnille kokonaistaloudellisesti parempi sijoituspaikka. Hernesaaren viljasiilojen osalta lautakunta haluaa varmistaa mahdollisuuden niiden kehittämiseen taloudellis-toiminnallisesti järkevämpään käyttöön.

Molempia ponsia esitti lautakunnan puheenjohtaja Lasse Männistö (kok). Helikopterikenttäpontta kannatti Stefan Johansson (r) ja viljasiilopontta lautakunnan varapuheenjohtaja Osmo Soininvaara (vihr). Ensimmäinen ponsi hyväksyttiin yksimielisesti ja jälkimmäinen äänin 7–2.

Kaavaan varauksena jätetty helikopterikenttä ja sen edellyttämä täyttöniemi näkyvät oheisen kuvan vasemmassa reunassa (kuva: Kaupunkisuunnitteluvirasto / Adactive Oy).

 

 

MUHEIRA.FI

  • Muheira.fi oli Munkkisaari-Hernesaari-Seura ry:n ylläpitämä kaupunginosasivusto. Näillä sivuilla on sivuston arkisto vuosilta 2006–2017. Kirjoitusten kommentointi on poistettu käytöstä.
  • Asukasyhdistyksen nimi on nykyisin Hernesaari-seura ry ja sen uudet sivut ovat osoitteessa:
  • hernesaariseura.fi