Munkkisaari-Hernesaari-seura ry ehdottaa, että raitiovaunun 1 reittiä jatkettaisiin Kauppatorilta linjan 1A nykyistä reittiä Tehtaankadulle ja sieltä Telakkakadulle rakennettavia uusia raiteita pitkin Hietalahteen ja edelleen jo olemassaolevia kiskoja pitkin Ruoholahden läpi Salmisaareen. Reitti näkyy oheisessa kartassa.
Yhteys kytkisi tiiviisti asutun Etelä-Helsingin kahteen joukkoliikennesolmuun: Hakaniemeen ja Ruoholahteen. Reitti ohittaisi keskustan ja tarjoaisi siten kätevän poikittaisyhteyden, eräänlaisen Etelä-Helsingin jokerin.
Telakkakadulle on tarkoitus rakentaa kiskot joka tapauksessa, kun linjaa 6 jatketaan Hietalahdesta Eiranrantaan ja myöhemmin Hernesaareen. Reitin jatkaminen ei siten vaatisi lainkaan uusia kiskoja jo suunniteltujen ja olemassaolevien lisäksi. Myös Salmisaaren päätepysäkki vapautuu pian, kun linja 8 jatketaan uuden Crusellinsillan yli Jätkäsaareen.
Tarvittaessa reittiä voitaisiin selkeyttää rakentamalla kiskot myös toiseen suuntaan korttelin matkalle Tehtaankadun länsipäähän sekä vähän pidemmälle matkalle Hietalahdenrannassa. Näin reitin ei tarvitsisi kiertää yksisuuntaisia raitiovaunujen 1A ja 6 vanhoja päättärisilmukoita. Nämä raiteet eivät kuitenkaan ole välttämättömiä, sillä silmukoiden kiertäminen ei mitenkään merkittävästi lisää reitin pituutta.
Raitiovaunu 1:n jatkaminen Salmisaareen tarjoaisi myös kätevän yhteyden Etelä-Helsingin eri osista Marian sairaalalle, jonne aluetta palvelevan Viiskulman terveysaseman toiminnot siirtyvät. Itämerenkadun päästä olisi lyhyt kävelymatka sairaalalle. Vaihtoehtoisesti voisi vaihtaa raitiovaunuun 8, jos ei halua kävellä Mechelininkadun mäkeä ylös.
Linjatunnus 1A voitaisiin muutoksen yhteydessä jättää pois käytöstä, kun koko reittiä liikennöitäisiin ykkösenä.
Aiheesta käydään keskustua seuran hallituksen jäsenen Niko Lipsasen blogissa sekä Joukkoliikennefoorumilla.