Katso myös: Muutoksia bussireitteihin 13.8.2012
(toteutuneet muutokset)
Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto on laatinut yhdessä HSL:n kanssa joukkoliikennesuunnitelman, jossa määritellään Kampin ja Aleksanterinkadun eteläpuolisen alueen sekä Hernesaaren joukkoliikenteen periaatteet ja uusien raitiotieyhteyksien tarve 15–20 vuoden päähän.
Suunnitelma muuttaisi Munkkisaaren joukkoliikenneyhteyksiä huomattavasti, sillä aluetta nykyisin palveleva bussilinja 14B lakkautettaisiin, ja myöskään linja 16 ei tulisi enää Hernesaareen asti vaan jäisi Rautatientorille. Näitä korvattaisiin kääntämällä linja 18 kulkemaan Viiskulman kautta Eiranrantaan sekä jatkamalla raitiolinjaa 6 Hietalahdentorilta Telakkakadun ja Eiranrannan kautta Hernesaareen.
Ilmeisesti tarkoitus olisi poistaa myös raitiolinja 1A, sillä sitä ei näy oheisessa suunnitelmakartassa. Päivitys: 1A on suunnitelmassa tarkoitus pitää ennallaan, vaikka se kartasta puuttuukin.
On kuitenkin syytä muistaa, että kyseessä ovat vasta suunnitelmat, ja käsiteltävä aikajänne on pitkä. On varsin todennäköistä, että suunnitelmat ehtivät ennen toteutustaan ainakin joiltain osin muuttua. Silti on mielenkiintoista nähdä, minkälaisia suunnitelmia alueemme joukkoliikenneyhteyksien suhteen tällä hetkellä on käsittelyssä.
Kartan lähde: Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto / Helsingin kaupungin aineistopankki
Niko Lipsanen 28.10.2011 klo 14:26:
Tuo linjan 24 jatko Merisatamaan ei tietysti kauheasti meihin täällä Munkkisaaressa vaikuta, mutta on silti kommentoitava, että tuo suunniteltu silmukka Sokoksen ympäri ruuhkaisessa ydinkeskustassa ei vaikuta erityisen toimivalta.
Niko Lipsanen 28.10.2011 klo 14:30:
Vaikuttaa myös turhalta vetää bussia 18 samaa reittiä 14:n kanssa Eiran sairaalalle asti. Eikö se voisi sen sijaan ajaa nykyistä 14B:n reittiä Punavuoren poikki?
Niko Lipsanen 31.10.2011 klo 16:35:
Myös HS Oma Kaupunki kirjoittaa reittiuudistuksista:
http://omakaupunki.hs.fi/helsinki/uutiset/ratikkalinjat_menossa_uusiksi/
Osa muutoksista, kuten bussin 24 jatko saattaa toteutua nopeastikin. Myös raitiovaunu 6 saatetaan rakentaa Hietalahdesta Eiranrantaan asti jo ennen kuin Hernesaari rakennetaan asuinalueeksi.
Sellaistakin mahdollisuutta on tarkasteltu, että tänne Munkkisaareen tulisikin bussi 14, ja Merikadulle Villa Ensin kulmalle menisi 18. Myös tässä tapauksessa linja 14B lakkautettaisiin kokonaan.
Saynur Imaditdin-Auer 4.11.2011 klo 10:33:
Saisivatko seuraavat ehdotukset kannatusta?
Bussi 18 tulee Eiranrantaan ehdotettua reittiä Munkkisaarenkatua ja Hylkeenpyytäjänkatua pitkin, MUTTA Eiranrannantieltä jatkaakin väljää rantatietä Merikadulle ja siitä Laivurinkatua pitkin ehdotetulle reitilleen. Muutenhan 14 ja 18 kulkureitti on sama (ainakin Meilahteen asti). Vuoroja tihentämällä kahden linjan (14 ja 18) sijaan riittäisi yksi linja (esim. perinteinen 14) . Näin myös rantatielle sijoitettujen JÄTEMOLOKKIEN käyttäjät pääsisivät bussilla tuomaan ongelmajätteensä tarvittaessa. Vaihtoehdon ei pitäisi viedä keneltäkään palveluja pois, jos linjan aikataulua vähän tihennetään.
Todennäköisesti rahaakin säästyisi.
Toinen ehdotus: Säilytetään oma bussi 18 linja. Alkupää samoin kuin yllä ehdotettu. Bussireitti 18 erkanee Urho Kekkosen kadun kohdalla kääntyen Kampin liikenneympyrän kautta Lapinlahdenkadulle ja sieltä Marian sairaalan eteen ja jatkaisi Mechelininkatua pohjoiseen Paciuksenkadulle asti ja sieltä Munkkivuoreen. Etelä-Helsingin asukkaat, etenkin vanhukset, tarvitsevat yhteyden Marian Sairaalaan , jonne Viiskulman terveysaseman toiminnot siirrettiin ja siirtyvät. KSV:n ehdottaman kutsubussin käyttö voi olla vanhuksille monimutkaista. Kampin busseilta ja metrosta tulevat pääsevät helposti linja 18 kyytiin esim. Urho Kekkosen kadun kurvista vasemmalle sijoitettavaan pysäkkiin.
Niko Lipsanen 4.11.2011 klo 12:54:
Minusta 14:n ja 18:n reittien yhdistäminen eteläpäässä pitkäksi lenkiksi heikentäisi palvelutasoa.
Esimerkiksi, jos joku haluaisi hypätä kyytiin Tehtaankadulta tai Munkkisaarenkadulta, pitäisi hänen ensin kiertää kyydissä koko lenkki Eiranrannan ympäri ennen kuin matka jatkuisi Kampin suuntaan. Siinä välillä pitäisi myös olla jossakin aikataulupysäkki, jossa bussi seisoisi 5-10 minuuttia odottamassa lähtöaikaansa. Ei todellakaan hyvä. Parempi olisi kävellä Eiran sairaalan pysäkille, mutta pidemmät kävelymatkat olisivat huononnus palveluun.
Tai päinvastoin: Villa Ensin kulmalle matkustavan pitäisi ensin istua kyydissä se sama Eiranrannan lenkki ja odotella 5-10 minuuttia paikallaan seisovassa bussissa ennen kuin olisi perillä.
Mitä taas tuohon Marian sairaalan yhteyteen tulee, niin bussi 24 on tarkoitus kääntää sinne. Se ei tietysti samalla tavalla auta meitä munkkisaarelaisia kuin ullanlinnalaisia, koska meille se olisi vaihdollinen yhteys. Luulenpa kuitenkin, että 18:n linjaaminen Kampista Munkkivuoreen heikentäisi liikaa munkkivuorelaisten yhteyksiä, kun siihen tulisi ylimääräinen lenkki kohteeseen, johon harvalla munkkivuorelaisella lienee asiaa.
Niko Lipsanen 8.11.2011 klo 05:05:
1A:sta/ykkösestä saisi kätevän poikittaisyhteyden Etelä-Helsinkiin, jos sitä jatkaisi Telakkakadulle rakennettavia uusia kiskoja pitkin Hietalahteen ja sieltä edelleen Ruoholahteen. Kirjoitin tästä pidemmin omaan blogiini.
Otso Kivekäs 8.11.2011 klo 07:52:
Ei ykköstä olla suunnitelmassa poistamassa, se vaan on jätetty kartassa piirtämättä, ehkä koska se on pelkkä ruuhkalinja, tai ehkä se on vain unohtunut. Lukemalla koko tekstin huomaa, että 1A mainitaan nykytilassa, eikä sitä mainita poistettavaksi. Eli sille ei oltaisi tekemässä mitään.
18 ja 14 eteläpäiden yhdistämisessä taas on se idea, että ne muutettaisiin joskus tulevaisuudessa yhdeksi runkolinjaksi (jolla ehkä on kaksi haaraa pohjoisessa). Sen voisi sitten mahdollisesti muuttaa ratikaksi kun matkustajia olisi tarpeeksi, ja saataisiin taas pari bussia vähemmän ahtaille kaduille. Ja ihan runkobussinakin tiheään kulkeva selkeä yhteys keräisi enemmän matkustajia kuin satunnaisemmin eri reittejä kulkevat.
Jussi K. Ahtola 8.11.2011 klo 17:57:
Tämä suunnitelma aiheuttaa haittaa Krunikassa ja Munkkivuoressa, myös monille muille, tässä syyt:
a) Krunalaisilta menee joustava yhteys eteläkärkeen, bussia 16 korvaava ratikka valmistuu ehkä kymmenen vuoden päästä, eli kutosen jatko Hernesaareen
b) Munkkalaiset eivät pääse suoralla yhteydellä keskustaan, koskee erityisesti Munkkivuorta ja liikennemotissa olevaa Talia. Seuraus: Munkkivuoren liikennemotista pääsee vaan vaihtamalla keskustaan.
c) Bussin 55 käyttäjät joutuvat kärsimään, erityisesti kesäisin. Jos linja 55 jää Rautatientorille, katkeaa tuhansien matkanteko siihen, 55 on kuitenkin kuormitettu linja.
Kun autopuolue naamionaan ”Eteläiset kaupunginosat r.y”, joka tituleeraa itseään ”asukkaiden ääneksi” kerran sai ratikan Merikadulle torpattua, on helpointa säilyttää nykytilanne, sillä kun rahaa ei tule lisää, huonontuvat palvelut jostain suunnasta. Tyhjänä ja harvoin pörräävä 24 ei auta ketään tai mitään, tai ehkä sitä mummoa, joka on matkalla Merikadulta hautausmaalle Hietsuun
Satu Mäkinen 30.12.2011 klo 15:40:
Hei!
Nyt kaikki joukolla laittamaan palautetta HSL:n sivuille linja 16 puolesta! Linjan päätepysäkin siirtäminen rautatieasemalle huonontaa merkittävästi yhteyksiä Munkkisaaresta keskustaan. Itse käytän linjaa useana päivänä viikossa ja se on osoittautunut erittäin toimivaksi. Uskon että HSL kuuntelee matkustajien mielipidettä kunhan tarpeeksi moni on heihin yhteydessä.
Carl Gahmberg 4.1.2012 klo 18:49:
Minusta linja-auto 18 pitää ehdottomasti säilyttää nykyisessä
reitissään.Kaupungin liikenne pitäisi parantua eikä huonontua.Linjan poistaminen Kruununhaasta johtaisi siihen että asukkaat rupeavat käyttämään yksityisautoja selvästi enemmän.Kruununhaassa asuu paljon lapsiperheitä ja vanhempia ihmisiä ja palvelun huonontuminen ei millään tavalla edistä
kaupunginosan palveluita.On tärkeätä että on linja-autolinja joka menee Kruununhaasta Töölööseen ja Munkkiniemeen.Lisäksi Helsingin yliopiston keskustakampus on Kruununhaassa ja opiskelijoiden liikkuminen huonontuisi ratkaisevasti.
Kimmo Teikari 5.1.2012 klo 17:31:
Viitaten Helsingin Uutisiin 4.1.2012
Linja 14B lakkautetaan 2012-2013. Suunnitelmissa on myös linjan 16 reittimuutos niin, että se ei enää palvele meitä.
Itse lähetin alla olevan kommentin HSL:lle. Palautetta HSL liikennöintisuunnitelman luonnoksesta voi antaa 9.1.2012 asti: http://www.webropolsurveys.com/Answer/SurveyParticipation.aspx?SDID=Fin244844&SID=47e23e6a-24b1-4b65-a3ac-e7b130a85372&dy=285019843
Liityen linjaan 14B ja 16.
Missään nimessä ei linjan 14B lopettaminen ole järkevää. Asun Hernesaarenkadulla ja aina on bussiin tulijoita. Se on ainoa yhteys Kamppiin. Matkustajamäärät ovat suuret. Maksamme suuret kunnallisverot ja luotamme siihen, että saamme veroillamme vastinetta. Lisäksi se, että suunnitelmat linjan 16 katkaisemisesta Rautatientorille ei voi olla kannattavaa. Muutokset ovat hyväksyttävissä vasta sitten, kun raideyhteys Hernesaareen on toteutettu.