Uudet sivut osoitteessa: hernesaariseura.fi

Raitiovaunuyhteydet paranevat kesän ajaksi

Raitiovaunujen poikkeusreitit kesällä 2011

Useat raitiovaunulinjat siirtyvät poikkeusreiteille maanantaista 6.6. alkaen. Muutokset johtuvat Katariinankadun katutyömaasta.

Munkkisaaren ja Eiranrannan asukkaille muutos merkitsee parannusta yhteyksiin, sillä raitiovaunu 3B:n päätepysäkki siirtyy Pursimiehenkadulle. Normaalisti kyseistä pysäkkiä käyttää linja 1A, jota ei tänä kesänä liikennöidä lainkaan.

3B:n reitti on kesän ajan sama, joka on poikkeusliikenteessä käytössä esimerkiksi vappuna ja joidenkin muiden suurten tapahtumien aikaan. Reitti kulkee Kalliosta Rautatieaseman, Erottajan ja Viiskulman kautta Pursimiehenkadulle. Linja 3T puolestaan jatkaa Töölöstä Rautatieaseman kautta Katajanokan terminaalille, jonne normaalisti kulkisi 4T.

Kolmosen raitiovaunut eivät siis kulje kesän aikana eteläistä lenkkiään. Niitä korvaa uusi raitiovaunulinja 5, joka kiertää Rautatieaseman, Olympiaterminaalin ja Viiskulman välistä lenkkiä, mutta ainoastaan myötäpäivään.

Myös raitiovaunun 1 reitti muuttuu, kun sen eteläinen päätepysäkki siirtyy Kauppatorilta Rautatientorille. Tämä muutos ei kuitenkaan juuri kosketa munkkisaarelaisia.

Katariinankadun työmaa muuttaa myös bussin 16 reittiä. Se ei kesän aikana kulje Herttoniemen suuntaan Senaatintorin sivuitse, vaan tekee sen sijaan koukkauksen Päävartion kautta. Senaatintorin pysäkki jää pois käytöstä. Mariankadulle taas tulee yksi lisäpysäkki, kun Ritarihuoneen kohdalta pääsee kyytiin myös Herttoniemen suuntaan. Hernesaareen suuntaan reitti pysyy ennallaan.

Poikkeusjärjestelyt kestävät sunnuntaihin 14.8. saakka.

HSL:n sivuilta voi lukea lisää tietoa raitiovaunujen ja bussien poikkeusreiteistä tänä kesänä.

Kuvassa poikkeusreittejä kulkevat raitiolinjat Etelä-Helsingissä 6.6.–14.8.2011.

 

 

MUHEIRA.FI

  • Muheira.fi oli Munkkisaari-Hernesaari-Seura ry:n ylläpitämä kaupunginosasivusto. Näillä sivuilla on sivuston arkisto vuosilta 2006–2017. Kirjoitusten kommentointi on poistettu käytöstä.
  • Asukasyhdistyksen nimi on nykyisin Hernesaari-seura ry ja sen uudet sivut ovat osoitteessa:
  • hernesaariseura.fi