Merikadun pää on ollut ummessa jo viime syksystä asti, mutta kaikki autoilijat eivät ole sitä vielä oppineet. Ei hätää – jalkakäytävän kautta pääsee hyvin koukkaamaan, jos on eksynyt umpikujan perälle.
Tätä näkee tapahtuvan jatkuvasti, mikä osaltaan kertoo siitä, ettei Merikadun sulkeminen ollut välttämättä erityisen hyvä idea. Osa autoilijoista toki kääntää kulkuneuvonsa kiltisti ympäri ja palaa sitä kautta mitä on tullutkin.
Kuva on otettu 12.6.2011. Rekisterikilven tunnus on sotkettu.