Uudet sivut osoitteessa: hernesaariseura.fi

2007

Rakennusvirasto kerää havaintoja villikaneista

Helsingin kaupungin rakennusvirasto kerää asukkaiden havaintoja ja mielipiteitä kaupungin villikaneista. Virastossa ollaan kiinnostuneita havainnoista villikaneista, niiden pesäpaikoista ja esimerkiksi auton alle jääneistä kaneista. Myös havainnot villikanien aiheuttamista tuhoista esimerkiksi kasvillisuudelle kiinnostavat. Havaintoja voi lähettää Internet-pohjaisen käyttöliittymän kautta. Viraston villikanisivuilla on myös ohje, kuinka erottaa rusakko ja villikani toisistaan.

Mitä haluat Hernesaareen?

Suurin osa Hernesaaren muussa kuin telakkakäytössä olevista rakennuksista puretaan vuoteen 2012 mennessä. Mutta mitä tulee tilalle? Kaupunkisuunnitteluvirasto on tilannut ideasuunnitelmat kolmelta arkkitehtitoimistolta, kahdelta naapurustoryhmältä ja lasten ja nuorten ryhmältä. Näiden ehdotusten on tarkoitus muodostaa pohja keskustelulle siitä, mitä Hernesaareen lopulta rakennetaan. Suunnitelmiin voi tutustua kaupunkisuunnitteluviraston Hernesaari-sivuilla, paikan päällä kaupunkisuunnitteluvirastossa (19.9.-19.10.), Cafe Caruselissa (20.9.-8.10.) ja Sanomatalon […]

Työmaatietoa Raksa.infosta

Raksa.info on uusi verkkopalvelu, joka tarjoaa tietoa helsinkiläisistä rakennustyömaista niin asukkaille kuin ammattilaisillekin. Nyt käynnissä on pilottivaihe, jossa on tässä vaiheessa mukana 18 työmaata. Mukana on myös yksi työmaa Munkkisaaresta: kahden asuinkerrostalon rakentaminen Eiranrantaan osoitteessa Pirittanaukio 1. Sivustolla on perustiedot hankkeesta, mukaanlukien rakennuslautakunnan asiaan liittyvä pöytäkirja. Sivulla on myös mahdollista keskustella hankkeesta, ja yksi asukas […]

Hernesaareen esitetään rantasaunoja

Helsingin Sanomat kertoo 8.8., että Public Side -niminen yhtiö haluaisi perustaa Hernesaareen rantasaunakeskuksen. Saunala-niminen ”sauna- ja rantakulttuuri­keskus” käsittäisi 32 saunaa, joista osaa vuokrattaisiin lyhyeen käyttöön kenelle vain, osa taas olisi yksityisiä. Kaupungin virkamiehet eivät HS:n mukaan suoraan tyrmää ideaa. Ongelmallista hankkeen kannalta kuitenkin on, että Hernesaaren itäranta, jolle saunayhteisöä suunnitellaan, on kaavoitettu puistoksi. Puistoksi se […]

Rantapolku kunnostettu

Myrskyn taannoin vaurioittama kävelytie Eiranrannassa on vihdoinkin kunnostettu. Kävely kielletty -merkki on vielä paikoillaan, muttta se ei tunnu ulkoilijoita haittaavan.

Eiranranta rakentuu (osa 4)

Eiranranta-kuvia ei ole tällä sivulla vähän aikaan julkaistukaan. Tässä taas uusi päivitys. Näkyvät rakennukset jälleen kohonneen. Lisää kuvia on Munkkisaari-kuvaryhmässä (johon kuka vain voi lähettää omia Munkkisaari-kuviaan).

Anja Kailalle Pro Helsinki -mitali

Munkkisaari-Hernesaari-Seura ry:n pitkäaikainen sihteeri Anja Kaila (kuvassa vasemmalla) sai seuran vuosikokouksen yhteydessä tiistaina 8.5.2007 Pro Helsinki -mitalin nro 180. Mitalin luovutti hänelle Helsingin Kaupunginosayhdistysten Liitto ry:n (Helka) toiminnanjohtaja Pirjo Tulikukka (kuvassa oikealla). Anja Kaila on toiminut seuran sihteerinä 18 vuotta ja ollut keskeinen hahmo toiminnassa koko seuran olemassaolon ajan. Seuran puheenjohtaja Majsa Kunnari luonnehtikin häntä […]

Eiranrannassa valokuvaaminen kielletty?

Eiranrannan rakennustyömaalla on Hylkeenpyytäjänkadun varressa kyltti, jossa kielletään valo- ja videokuvaaminen. Mitään juridista perustetta kieltää kuvaaminen julkisessa katutilassa tuskin on olemassa, joten kiellon voinee jättää omaan arvoonsa. Aidan sisäpuolella se saattaa olla päteväkin. Kyltistä tulikin mieleeni, että näillä sivuilla julkaistavaan Eiranranta rakentuu -sarjaan ei olekaan tullut pitkään aikaan otettua lisää kuvia. Pitääpä käydä vapun jälkeen […]

Kadut saivat esipesun

Munkkisaaren kadut saivat esipesun perjantaina 16.3. Rakennusviraston työntekijät kävivät huuhtelemassa kaduilta pahimmat hiekat pois. Kyseessä oli kuitenkin vasta aikaisen kevään johdosta tehty esipesu, varsinainen puhdistus tehdään noin kuukauden päästä. Katujen peseminen tapahtunee siis huhtikuun kolmantena perjantaina eli 20.4. Autoilijoiden kannattaa silloin viedä kulkuneuvonsa pois kadunvarresta, ettei tarvitse maksaa 64 euron siirtomaksua.

Turvallisuuskysely lähetetty asukkaille

Munkkisaaren asukkaille on lähetetty postitse Munkkisaaren kaupunginosaa (sisältäen Hernesaaren) koskeva turvallisuuskysely. Lyhyellä kyselyllä selvitetään alueemme rikosturvallisuustilannetta ja sen kehittymistä keräämällä asukkailta kokemuksia ja näkemyksiä. Kyselyn tulokset julkaistaan myöhemmin näillä sivuilla ja myös paikallislehdessä. Aiheesta järjestetään myös turvallisuusaiheinen tapahtuma. Kyselylomake on vain yhden sivun mittainen, eikä sen täyttämiseen mene paljon aikaa. Tunsitpa siis olosi turvalliseksi tai […]

Hernesaareen louhintajätteen varasto

Metalliaita katkaisee Hernesaarenrannan aiemman nurmikkoalueen noin puolestavälistä. Leveämpi pohjoispää on edelleen asukkaiden käytössä nurmikkona ja virkistysalueena, mutta eteläpää on tästä eteenpäin kaupungin rakennusviraston katurakennustarvikkeiden säilöntäpaikka. Aitauksessa on muun muassa kaivoja ja kiviäkantakaupungin tarpeisiin. Tulosryhmäjohtaja Olavi Tikka rakennusvirastosta kertoo aitauksesta Helsingin Sanomien uutisessa: ”Olemme katsoneet mahdollisimman laajasti kantakaupungin asukkaiden etuja. Helsinki tulee tarvitsemaan hirvittävän määrän maamassoja […]

Toimistotaloon asuntoja

Munkkisaarenkadun ja Telakkakadun kulmassa sijaitseva toimitilarakennus muutetaan asuintaloksi. Kiinteistö on entinen teollisuusrakennus, joka nykyisin on toimistokäytössä. Tontilla sijaitseva matala piharakennus puretaan. Kiinteistön asuinrakennusoikeudeksi tulee 5485 kerrosneliömetriä. Asemakaava määrää asuntojen keskikooksi vähintään 75 m2. Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti asemakaavan muutoksesta kokouksessaan 22.2.

Puistosuunnitelmia

Kaupungin rakennusvirasto järjesti 1.2. yleisötilaisuuden Merisataman ja Munkkisaaren alueen puistosuunnitelmista. Alueelle on tulossa yhdeksän puistoa, joista osa toki on jo olemassa. Luostaripuisto, Hylkeenpyytäjänkenttä ja Pyhiinvaeltajanpuisto ovat Punatulkun kortteliin nousevan Eiranrannan asuinalueen lähipuistoja. Pyhän Birgitan puisto, Ursininkallio, Fredrik Stjernvallin puisto, Meripuisto ja Merisatamanrannan eteläpuolinen rantakaistale muodostavat puistoketjun merenrantaan Munkkisaaren voimalan kulmilta aina Kaivopuiston reunalle asti. Merikadun […]

Munkkisaaren Munkit aloittivat blogin

Munkkisaaren oma jalkapallojoukkue Munkkisaaren Munkit on aloittanut oman bloginsa. Jalkapallokulttuurin ohella Munkit varjelevat myös olutkulttuuria. Blogin kautta munkkisaarelaiset voivat seurata kuinka ”yhteenliittymä” valmistautuu tulevaan kauteen ja eiköhän mukaankin mahdu, jos kiinnostusta riittää.

AIHEPIIRIT

MUHEIRA.FI

  • Munkkisaaren, Hernesaaren ja Eiranrannan omat kaupunginosasivut