Munkkisaari-Hernesaari-Seuran vuosikokous pidettiin tiistaina 9.5. Betania-talossa. Virallisten vuosikokousasioiden jälkeen kuultiin Anja Kailan esitys Munkkisaaren ja Hernesaaren historiasta. Lopuksi kiinteistönvälittäjä Jukka Ignatius (Huoneistofoorumi Oy) esitteli tietokonemallin avulla Eiranrannan tulevia taloja.
Anja Kaila esitteli Kaupunginmuseon kuva-arkistosta löytyneitä vanhoja kuvia Munkkisaaresta ja Hernesaaresta. Koko alue on ollut myllerryksen alla jo pitkään. Punatulkun kortteli, johon nyt rakennetaan Eiranrantaa, on ollut aiemmin kallioinen kukkula. Aluetta on kutsuttu vanhoissa kartoissa muun muassa Punavuoren rantakallioiksi, joten ehkä oikeampi nimi nyt rakentuvalle uudelle alueelle olisikin Punavuorenranta.
1930-luvulla Punatulkku määrättiin teollisuuskäyttöön, ja siellä oli konepajoja, romukauppoja, kalastajien mökkejä yms. Siellä oli välillä myös Fordin Suomen konttori ja katsastuspiste. Alue muutti luonnettaan 1960-luvulla, kun sinne rakennettiin puhdistamoaltaat ja niiden päälle hallit. Ne purettiin pois muutama vuosi sitten ja nyt paikalle rakennetaan Eiranrannan asuinaluetta.
Kuikan kortteli (Munkkisaarenkadun ja Hernesaarenkadun välissä) on ollut asuinaluetta jo 1800-luvulla, vaikka olikin silloin vielä varsinaisen kaupungin ulkopuolella. Esityksen lomassa muutamat kauemmin alueella asuneet asukkaat muistelivat korttelin historiaa. Vielä 1960-luvulla Munkkisaari oli duunarialuetta, ja korttelissa oli useita sekatavara- ja maitokauppoja ym. palveluita. Hernesaarenkatu 15:ssä oli yleinen sauna. 1970-luvulla suurin osa kaupoista ja sauna katosivat. Silloin purettiin myös Toivon talo, joka oli kaksikerroksinen puurakennus Hernesaarenkatu 11:ssä. Silloin monet Munkkisaarenkadun asukkaat jäivät haikailemaan menetetyn merinäköalan perään, kun uusi korkea talo rakennettiin eteen. Nyt on hernesaarenkatulaisten vuoro, kun uusi Eiranranta vie useiden asuntojen näköalat joko kokonaan tai suurelta osin.
Ignatius esitteli alueen tulevaisuutta tietokonemallin avulla. Talojen yksityiskohdat ja värit näki mallin avulla tarkasti. Tietokoneella pystyi sukeltamaan uuden alueen sisään ja katsomaan miltä siellä näyttää. Myös Hernesaarenkadun talot ovat mallissa mukana, ja moni asukas käyttikin tilaisuutta hyväkseen selvittää mallin avulla, minkälaiset näköalat omasta ikkunasta tai parvekkeelta tulevaisuudessa on. Moni sai pettyä, kun merestä ei välttämättä enää näe pilkahdustakaan.
Näille sivuille tulee myöhemmin lisää tietoa niin alueemme historiasta kuin tulevaisuudestakin. Anja Kaila on kirjoittanut historiasta artikkelin, joka on julkaistu Eteläiset kaupunginosat ry:n Eteläiset/Södra -lehden uusimmassa numerossa (1/2006).